leonardcohenforum.com

Minna wrote:I just love that 'mon âme'!

hydriot wrote:

Minna wrote:I just love that 'mon âme'!

Do you mean "j'ai repris mon arme" (= I have picked up my weapon again)? I am afraid The Partisan is not a soulful song!

Minna wrote:And as 'mpeter' says, it reads 'âme' in the CD booklet.

Leonard Cohen: Särkynyt Hallelujah

”Olen kertonut totuuden. En tullut huiputtamaan Helsinkiä. Vaikka kaikki meni pieleen, seison Laulun Luojan edessä, eikä huuliltani kuulu enää mitään muuta kuin Hallelujah”, veisasi Leonard Cohen vapaasti suomennettuna viime perjantaina.

(Sana 16.10.2008)

Juutalaistaustainen kirjailija ja muusikko Leonard Cohen, 74, on 1960-luvulla aloittaneista suurista runonlaulajista käsitellyt ehkä Bob Dylanin jälkeen ahkerimmin uskonnollisia teemoja. Taiteilija on ammentanut eritoten juutalais-kristillisestä kielikuvastosta, mutta melankolian mestarin tuotannossa kaikuvat myös buddhalaisluostarissa vuorella vietetyt vuodet 1994–1999.

U2-yhtyeen kristityt keulakuvat Bono ja Edge luonnehtivat Cohenin vaikutusta peräti ”profeetalliseksi ja raamatulliseksi”. Cohen vetäytyy heidän mukaansa välillä hiljaisuuteen ja palaa sieltä lauluineen kuin Mooses vuorelta käskyineen. Eksistentiaaliset ja eettiset toilailunsa parhaiten tunteva, vaatimaton taiteilija itse aliarvioi olevansa ”vain runoilija, joka pysyy hädin tuskin sävelessä”.

– Leonard on tutkinut uskontoja koko ikänsä. Itse koen luterilaisena, että hänellä on erittäin syvällinen ja myönteinen käsitys kristinuskosta, toteaa Jarkko Arjatsalo muutaman tuntia ennen Helsingin konserttia, jota odotamme musiikilliseen nautintoon valmiina innokkaasti kuin partiopojat.

Cohenin ystävän ja tämän kotisivujen ylläpitäjän näkemystä vahvistaa Helsingin Hartwall-Areenan pian valloittava tulkinta laulusta Suzanne (1967), jossa matkataan nimihenkilön ja Jeesuksen seurassa. Cohenin kantavia teemoja ovat olleet nainen ja Jumala. Hectorin suomennoksessakin Jeesus otetaan vakavasti ja ”hänet hukkuvat vain huomaa”.

”Ja Jeesus merta kulki, askel aaltoin päällä viipyi. Kaiken piiriinsä hän sulki… Ja hän ihmiseltä näytti, antoi anteeksi ja täytti elämän. Tahdot käydä hänen kanssaan, silmät kiinni hänen kanssaan, häneen luotathan niin kovin, koski sieluusi vain tovin, yksin hän.”


Tyhjin käsin Laulun Luojan edessä

Helsingissä koettiin selkäpiitä riipivän koskettava tulkinta myös Cohenin ehkä tunnetuimmasta laulusta Hallelujah, josta parisataa artistia on tehnyt oman versionsa. Cohenille teksti lienee ollut liki elämän ja kuoleman kysymys, sillä hän kirjoitti lauluun yli sata säkeistöä, joista muutamia päätyi kahdelle levylle.

Various Positions -levyn (1984) ja vuoden 1994 Cohen Live -levyn säkeistöistä vain viimeinen on säilynyt samana. Siinä laulun roolihahmo kertoo tehneensä parhaansa – mutta se ei ollut paljon. Suhteissa kaikki meni pieleen. Rakkaus ei osoittautunutkaan voitonmarssiksi.

Itseensä ja toisiin ihmissuhteissa pettyneen ihmisen hallelujah ei kuulosta enää samalta kuin rakkauden, voiman, voiton ja kunnian päivinä. Tämä pyhiinvaeltaja joutuu tunnustamaan, ettei nähnyt valoa. Mutta kaiken jälkeen laulaja seisoo Laulun Luojan edessä, eikä huulilta kuulu enää kuin särkynyt hallelujah. Muuta ei ole jäljellä.

Tämä on monen ihmisen osa, ja ehkä siksi laulusta on tullut niin universaalisti puhutteleva. Elämä ei aina mene putkeen niin kuin kuviteltiin.

Laulussa viitataan kuuvalossa kylpevään Batsebaan ihastuvaan Daavidiin, joka ylisti sulosävelillään Jumalaa. Jumalan miehen kunnian ja kurjuuden vuoroin maksimoineen Daavidin elämästä riitti ammennettavaksi aineksia ja virikkeitä sekä psalmeihin, joissa ihminen ylistää Luojaansa enkelikuorojen siivittämänä että hirveisiin voivotteluihin ja avunpyyntöihin alennustiloissa ja murheen alhoissa.

Ei ihme, jos Cohen on tuntenut joskus sielunveljeyttä juutalaisen sukulaisensa kanssa. Leonard Cohenin kirja Book Of Mercy (Armokirja, suom. Seppo Pietikäinen 1988) on Daavidin psalmien kaltaista rukouksen ja hengellisen runon virtaa.

Minne menetkin, minä seuraan

Leonard Cohenin kirjoituksissa ja lauluissa esiintyy usein levoton ja rauhaton mies, joka tavoittelee vimmaisesti yhteyttä naiseen ja Jumalaan. Yhteyttä, joka on särkynyt, mutta johon hän haluaa sittenkin vielä uskoa. Taiteilijaa itseään on pidetty sekä naisen että Jumalan palvojana ja etsijänä, vaikkei teoksia ja tekijää tulisi tietenkään samaistaa.

Ikääntyminen on tuonut artistin olemukseen tyyneyttä, joskin voimien vähentymisen hyväksyminen ei ole ollut viime levyjen valossa kaikilta osin helppoa. Jarkko Arjatsalon käsityksen mukaan Cohenin seestymiseen ei ole liittynyt suurta maailmankatsomuksellista murrosta:

– Pikemminkin kysymys on paluusta juurille. Leonard on juutalainen ja on sellaisena halunnut aina pysyä kaikista etsintävaiheistaan huolimatta. Hän etsi kaikki vuodet kuumeisesti jotakin, muttei ehkä tiennyt, mitä oikein etsii. Nyt hän on löytänyt yhteyden juuriinsa, perheeseensä ja rakkauteen.

– Perhe kokoontuu joka perjantai Leonardin luo sapattipäivälliselle, joka vietetään juutalaisten tapojen mukaisesti. Hän on palannut tiettyihin juutalaisiin traditioihin, joita haluaa siirtää lapsilleen ja lastenlapsilleenkin, Jarkko Arjatsalo kertoo.

Haastatteluissa Cohen on vahvistanut, ettei hän luopunut juutalaisuudestaan silloinkaan, kun asui buddhalaisessa luostarissa.

Yli kolmituntinen konserttispektaakkeli, joka saa yleisön haukkomaan henkeään ja osoittamaan viimeisten laulujen ajan suosiotaan seisten, päättyy puheena lausuttuun lauluun, jonka sanat ovat Vanhan testamentin Ruutin kirjasta. Siinä leskeksi jäänyt Ruut ei suostu jättämään kovia kokenutta anoppiaan Noomia yksin.

”Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani”, hän vakuuttaa uskollisuuttaan.

Synkkien laulujen Sisyfos vapautui viimein

Taiteilijan tasaantuminen liittyy myös siihen, että valitun kansan vaivattu edustaja pääsi muutamia vuosia sitten yllättäen eroon koko elämää varjostaneesta masennuksestaan. Yhtenä aamuna ahdistus oli poissa. Suruista soittonsa tekemään tottunut runonlaulaja totesi olevansa ensi kertaa elämässään onnellinen ja tasapainoinen.

– On ollut ilo katsoa, miten tyytyväinen Leonard on ollut viime vuosina elämäänsä! Häntä on kutsuttu aina synkkien laulujen mieheksi. Lehtimiehet antoivat pilkkanimen ”laughing Lenny”, naurava Lenny, kun Leonard ei muka koskaan nauranut. Häntä kutsuttiin myös ”partakoneenterämieheksi”, kun runokirjassa The Energy of Slaves (1972) oli joka sivulla partakoneenterän kuva.

– Levyiltä on kyllä löytynyt aina pinnan alta huumoria, mutta myös seesteisyys ja iloisuus näkyvät hänen kasvoiltaan myös konserteissa. Varmaankin elämänkumppani Anjani on vaikuttanut asiaan. Leonardin perhe oli pitkään rikkinäinen ja hajalla, mutta nyt lapset asuvat hänen lähellään, ja hänestä on tullut isoisä, Jarkko Arjatsalo iloitsee ystävänsä puolesta.

Ja toden totta: vaikka konsertissa kuultavien laulujen enemmistö on sisällöltään joltisenkin suru- tai synkkämielisiä, laulujen välissä näemme monesti myös hymyilevän ja hyväntuulisesti vitsailevan miehen, joka esiintyy uransa parhaassa iskussa, vaikka vuodet ovat jo olemukseen jättäneet jälkensä. Pyrähtääpä herrasmies jokusen kerran juoksuaskeliinkin.

Lauluissaan sekä maailmantuskaa että omia syntejään ja sotkujaan Sisyfoksen lailla vuorenhuipulle kivenä vierittänyt taiteilija näyttää vapautuneen vihdoin kivenlohkareestaan ja heittäneen tuskan viitan harteiltaan. Tai ehkä joku toinen on vapauttanut hänet taakoistaan.

Janne Villa
Kuvat: Jani Laukkanen

Minna wrote:And I realised, why of course! VALE! Not veil!
Sorry Leonard, and everybody.